torstai 22. toukokuuta 2014

Ylioppinut oppilas.

Viimeinkin. Kaikki se VIISI (kyllä luit aivan oikein, olin vähän ehkä laiska) vuotinen uurastus on ohi.

MINÄ OLEN YLIOPPILAS VUOSIMALLIA 2014!!! 


Viime kuukaudet on menneet täysin pimennossa. Yllättävän koville se läheisen pois meno taas otti. Uskon sydämmessäni kuitenkin, että hän on superylpeä minusta kun olen lähisukumme ensimmäinen ylioppilas. 

Kirjoituksen menivät oletettua paremmin joiltakin osin. Kirjaimet olisivat tietysti voineet olla parempiakin mutta tavoitehan oli, että läpi kun päästään niin hyvä on. Nyt jännityksellä odottellaan niitä pääsykoekutsuja. Tuleeko ne vai jäävätkö ne kuitenkin tulematta ? 

Siinäpä vasta todellinen pohdinnan aihe. Jos pääsykoekutsut tulevat ja lopulta kolahtaa kouluun pääsy ilmoitus postiluukusta niin olen varmastikkin onneni kukkuloilla. Unelmien täyttymys. Jos taas käykin niin ettei VIELÄKÄÄN ammattikorkeakoulu ymmärrä innokkaan opiskelijan päälle niin haistakoot kukkanen. Palaan takaisin sinne (hiivatin) lukioon ja teen ne hassut parikymmentä kurssia loppuun jolloin saisin myös päästötodistuksen. Onneksi ohjelmassamme sattuisi olemaan kaikkea muuta kuin TERVEYSTIETOA, ENGLANTIA, MATIKKAA, ÄIKKÄÄ saatikka HISTORIAA. Suurin pohdinnan aihe voi olla, että minua ei haluta enää päivälukioon, vaan joudun iltalukioon. Mitä ihmettä mie teen ne kaikki aamupäivät kun lukio alkaa vasta klo16 ??? Tietysti voisin mennä päiväkotiin tekemään sijaisuuksia ja toivoa, että pääsen lähtemään töistä niin, että ehdin iltalukion tunneille. EI STRESSATA SITÄ VIELÄ. Nautitaan ihanasta kesästä.

PS. Kauden eka maali tuli tehtyä eilen aivan SUPERHIENOSTI päällä maalin vasempaan YLÄKULMAAN !! <3 (viimeksi olen tehnyt maaleja/MAALIN silloin kun olin vielä ammattikoulussa tokalla luokalla, vai oliko viime maalista kauemmin...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti